Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kansanpuisto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kansanpuisto. Näytä kaikki tekstit

lauantai 6. toukokuuta 2023

lauantai 30. huhtikuuta 2022

sunnuntai 4. huhtikuuta 2021

Talvi 2020-2021


Lunta satoi reilusti vasta 12. tammikuuta








Suunnistamassa Pirunpesällä



Aurinkoisia päiviä huhtikuun alussa, mutta kylmää ja kovaa tuulta

tiistai 15. toukokuuta 2018

Aurinkoinen huhtikuu 2018

 Aurinkoa ja kylmiä kelejä riitti








 Ensimmäinen sinivuokko bongattu vasta 19.04.2018

 Vanhan Tammen kahvilassa

 Ihan uudella polulla tällä kertaa

Visiitti Brinkhalliin näytteöyä suunnittelemaan

perjantai 30. maaliskuuta 2018

Oikeaa talvea pitkälle kevääseen asti

 Meri oli vielä helmikuun alussa sulana, kunnes paukkupakkset sen jäädyttivät, Kolkannokka

 Avantoakaan ei vielä helmikuussa Saaronniemessä ollut

 
Pitkäsalmi tukevasti jäässä helmikuun lopussa




 Pitkänsalmen kaunista jäätä

 Tammenterhon suoran upeaa auringonpaistetta

 Kansanpuistossa


 Vesisateitakin pakkasten välillä

 Keväinen tunnelma, mutta julmetun kylmä pohjoistuuli

 Wäinö Aaltosen museon upea Hannu Väisäsen näyttely

 Avokadopasta valmistuu


 Välillä tuli lumipyryjä ja kohta taas paistoi aurinko






 Aurinko alkaa jo kunnolla lämmittämään
Aamulla vielä - 9 'C, päivälämpötilat plussalla