Näytetään tekstit, joissa on tunniste Korppolaismäki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Korppolaismäki. Näytä kaikki tekstit

torstai 30. toukokuuta 2019

Tulihan se kevät lopulta






Karikon lenkkiä kiertämässä pitkäperjantain aamuna

Aamupala maittoi juoksulenkinn jälkeen

Korppolaismäen sinivuokkoloistoa


Ensimmäiset kotimaiset uudet perunat


Viime kesän lämpö toi erikoisia ilmiöitä tänä keväänä






Paras hetki keväällä, kun Villa Saaron kahvila aukesi

Halistenkosken maisemissa ulkoilemassa

Artekin huonekalutehtaalla

Kesälampaat Kuuvannokassa









lauantai 1. tammikuuta 2011

Vuosi vaihtui lumisissa merkeissä


Turkuun oli taas satanut lunta yön aikana ja kaikki tiet olivat auraamatta


Uudenvuodenaattona Korppoolaismäen näkymiä

perjantai 12. helmikuuta 2010

Talvi vaan jatkuu










Aurinkoisena talvipäivänä jääkiekkoilijat pelasivat avantouintipaikalla

Avantouintipakalla saa aina maistaa kotitekoista pullaa ja kakkua


Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa on mukava käydä näin talvella. Lämmintä ja kosteaa ja undulaattien sirkutusta sekä kukkivien kasvien hyviä tuoksuja.









Tämäkin alamäki näytti ja tuntui joskus pelottavalta, siis suksilla...




Ruissalossa lenkillä ma 8. helmikuuta ja lunta tuli koko ajan vaan lisää




Merimuseon aarteita

Stadioninmäen huimia näköaloja sydäntalvella



Vanhan sillan paikalla

Laskettelukeskus valaistuna


Uhkarohkea pyöräilijä

Karikkoa kiertämässä


Saaroniemen avantouintipaikalla